top of page

Elokuun 10.

Writer: satawarmankennelsatawarmankennel

Kesä sujui työn ulkopuolella pentuja treenaten ja syksyä odotellen. Pennut kehittyivät ja kasvoivat. Kehittelimme uusia treenitapoja ja syksyn ollessa ovella, meillä oli koirat ja ihmiset valmiita kauteen.


Kausi alkoi meille jo tutusti pellolla aamulla hanhia kytäten ja päivällä ehdimme myös kyyhkyille. Molemmissa tuli onnistumisia ja niitä toisiakin. Syksyn aikana saimme kuitenkin useamman kerran apetta pöytään sekä hanhien että kyyhkyjen muodossa.

Opettelemme edelleen kaaveiden asettelua, mutta satsasimme nukkapintaisiin kuviin ja se kannatti. Nyt niitä on ensi kautta varten jo mukava määrä.


Valkoposkihanhia näkyi ilmassa valtavia lauttoja. Saimme mieleenpainuvan kokemuksen ollessamme passissa kun satapäinen hanhiparvi laskeutui edessämme olevalle pellolle. Siinä pysähtyi ensin vain tuijottamaan ympärillä lentäviä laskeutuvia lintuja. Maaginen hetki loppui haulikon laukaukseen.



 
 
 

Comments


copyright Satawarman kennel 2017

Yhteystiedot
Kennel Satawarman

Katja Pyrhönen-Harju

Dånabackantie 18
10360 Mustio
+358 405030347
satawarmankennel@gmail.com

Mika Harju

Dånabackantie 18

10360 Mustio

+358 465222301

satawarmankennel@gmail.com

 

13071845_1299575786723273_57617627733860
image.png
bottom of page